maanantai 19. toukokuuta 2014

Rakennuslupa saatu!

Tänään oli postissa saapunut (myönnetty) rakennuslupa, joten homma nytkähti pitkällisen odottelun jälkeen eteenpäin. Tärkein paperi, eli rakennusvalvonnan maksulappu oli tietenkin ensimmäisenä pinossa.. :) Tästä sitten jatkamme kohti konkreettisia toimia eli maatöitä, kunhan kaikki on suunnitelmien ja aikataulujen osalta kunnossa. Aloituskokousta tontilla ollaan järjestelemässä reilun viikon päähän riippuen kaikkien osallisten aikatauluista. Kokoukseen tarvitaan vähintään vastaava työnjohtaja, rakennuttajan edustaja sekä rakennustarkastaja. Pyysin myös oman valvojamme mukaan, jotta pysymme kaikki kartalla.

Samoihin aikoihin Ko-ti toimitti meille talon LVI- ja rakennesuunnitelmat. Katsoin suunnitelmat läpi ja kävin näyttämässä suunnitelmat myös meidän valvojalle. Lähetin lopulta vastaavalle suunnittelijalle pari huomiota/tarkennustoivetta, mutta kokonaisuudessaan suunnitelmista ei löytynyt mainittavampaa huomautettavaa. Näiltä osin kaikki pitäisi olla siis kunnossa.

Odotellessamme rakennuslupaa meidän piti vielä hieman muuttaa alakerran pohjaratkaisua, sillä kaupungille ei käynytkään alkuperäinen pohja, jossa tekninen tila oli asuintiloissa teknisenä nurkkauksena. Ymmärrettävää toki, pitäähän sinne olla kuitenkin pääsy 24/7 mahdollisia huoltotoimenpiteitä varten ja kaukolämpölaitteisto aiheuttaa turvallisuusriskin asennettaessa suoraan asuintiloihin. Lisäksi laitteiden mahduttamisen kannalta olisi tullut joka tapauksessa ongelmia. Jouduimme siis luopumaan alkuperäisissä piirustuksissa olleesta pukuhuoneesta, mutta toisaalta saimme nyt isomman pesuhuoneen ja vessan. Alla lopulliset pohjapiirustukset kodistamme:

Alakerran pohjaYläkerran pohja