maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sähkösuunnittelupalaveri pidetty

Juuri ennen juhannusta kävimme Ko-din tiloissa sähkösuunnittelupalaverissa vastaavan suunnittelijan ja sähkösuunnittelijan kanssa. Palaverissa oli tarkoitus katsoa pistorasioiden paikat, valaisinten paikat sekä niiden lukumäärät. Lisäksi agendassa oli mahdolliset ledivaloratkaisut, himmentimet, ulkovalaisimet jne. Vaikka valaistussuunnittelu sellaisenaan ei kuulukaan Ko-din toimitussisältöön, saimme kuitenkin hyviä ehdotuksia ja vinkkejä minkälaisia valaistustoteutuksia on yleensä tehty ja todettu toimiviksi.

Meidän osalta yläkerran ja autokatoksen (+ varaston) sähkösuunnittelu saatiin tehtyä nopeasti, mutta alakerran osalta käytimme huomattavan paljon aikaa kaiken säätämiseen kohdilleen (itse asiassa hioimme valaistussuunnitelmia vielä myöhemminkin). Näin jälkiviisaana voisi todeta, että olisi ehkä pitänyt miettiä hieman tarkemmin eri tilojen toimintoja valaistuksen näkökulmasta ennen palaveria. Nyt valaistuspisteiden sekä osittain myös sähkö- ja atk-pistokkeiden paikkoja jouduttiin miettimään lennossa.

Alusta asti oli selvää, että haluaisimme käyttää mahdollisimman paljon epäsuoraa valaistusta, eikä perinteisiä spottivaloja tule taloon lainkaan (liesituulettimen pieniä led-spotteja lukuun ottamatta). Keskustelujen pohjalta päätimme ottaa eteiseen pari matalaprofiilista ledivaloa, jotka toimivat vähän kuin perinteinen plafondi levittäen valon suhteellisen tasaisesti koko tilaan. Ledinauhat tulevat pesuhuoneeseen ja olohuoneeseen kattolistan ja seinän väliin ja keittiöön perinteisesti kaapistojen päälle ja työtasolle. Näihin tulee myös himmennin valon voimakkuuden säätöä varten, pois lukien keittiön ledinauhat.

Yläkerran osalta selvitään hiukan perinteisimmillä ratkaisuilla eli tavallisilla kattovalaisimilla. Sinnekin tulee toki ainakin vaatehuoneiden osalta varaus käyttää liiketunnistimella varustettua valaisinta. Kokemus on nimittäin osoittanut, että niihin jää usein valot palamaan...

Talon ulkopuolisen valaistuksen osalta katsoimme ulkovalaisinten paikat ja tarvittavat lisäpistorasiat esim. toisen auton lämmitystä silmällä pitäen. Takapihalle tulee lisäksi maakaapeli, johon voidaan liittää 3-4 ulkovalaisinta myöhemmin, kun pihaa päästään miettimään tarkemmin. Lisäksi otimme autokatokseen tuiki tarpeelliset liiketunnistinvalaisimet. Tekniseen tilaan lisättiin yksi pistorasia, jotta sinne voi jättää ladattavaksi jotain työkalujen akkuja yms. Varastosta pistorasia löytyykin jo oletuksena.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Täytöt tehty ja liittymät tilattu

Kaikki ulkopuoliset ja sisäpuoliset täytöt on saatu nyt tehtyä. Kaikki liittymäputketkin ovat valmiina kaukolämpöä lukuun ottamatta. Kaukolämmön nousukulmia joudutaan vielä odottamaan, mutta muuten kaikki on kytkentää vaille valmiita. Sopimukset on kuitenkin jo solmittu veden, sähkön ja kaukolämmön osalta. Tästä jatketaan sitten itse rungon pystytykseen.

Ulkopuoliset täytöt suunnilleen tehtySisäpuoliset täytötkin tehty ja sorat tasoitettu

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Taloon perustukset

Rakennustyön etenemisen seuraaminen näin alussa on helppoa, sillä joka päivä tapahtuu jotain ulkoisesti selvästi havaittavaa. Viikon alussa tontille kärrättiin valumuotit, ja seuraavana päivänä olikin jo anturat ja sokkeli valettu. Samalla oli valettu myös terassien pilarien anturat. Vuorokauden kuivumisen jälkeen pääsikin jo ihailemaan lopputulosta.


Perustusten raudoitukset paikoillaan

Valu tehty

Valun kuivumista odotellessa

Sisääntulokatoksen pilarien anturat valettu muotteihin

Perustava poistamassa vuorokauden kuivumisajan jälkeen valumuotteja perustusten ympäriltä

Sileätä sokkelipintaa nähtävillä
Valumuottien väliin jääneissä raoissa oli parissa kohtaa hieman epätasaisuuksia, mutta muuten sokkelipinnan jälki oli ensiluokkaista. Talon perustusten jälkeen valut tehtiin samalla vauhdilla myös autokatokselle.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Maatyöt alkoivat vihdoin

Nyt vihdoin tapahtui jotain konkreettista, sillä maatyöt aloitettiin tämän viikon alussa. Parin päivän jälkeen alussa kaivettu tontin kokoinen kuoppa on käytännössä täytetty ja homma on muutenkin käynyt melko rivakasti. Tontilla oli isohko kivi, joka jätettiin kuitenkin paikoilleen sorapatjan alle. Mitään kovin yllättävää ei tontilta ole vastaan tullut, joten siinä mielessä mennään suunnitelmien mukaan. Sen kuitenkin arvasi, että alueen ainoaa rakentamatonta tonttia on käytetty jos jonkinlaisena "kaatopaikkana" eli esim. kantoja löytyi vielä melko syvältä. Urakkarajojen (jotka nyt eivät mihinkään riitä) ylittävistä ylimääräisistä täytöistä tulee siis lisäkustannuksia ja jää nähtäväksi kuinka paljon budjetti tässä kohdassa paukkuu yli. Lisätäyttöihin oltiin toki varauduttu, mutta totuuttahan ei tiedä ennen kuin maata aletaan kunnolla kaivamaan...

Maatyöt aloitettiin tasan viikko alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, mutta suunnilleen kuitenkin aikataulussa. Saa nähdä miten projisoitu muuttopäivä tammikuussa sitten joustaa todellisuudessa. Aloituskokouksen yhteydessä väläyteltiin jopa muuttoa ennen joulua, mikä kyllä kelpaisi meille.. :)

Aloituskokous pidettiin siis suunnilleen maatöiden aloituksen yhteydessä ja samalla pidettiin myös pikainen pohjakatselmus. Kaikki oli kaupungin tarkastusinsinöörinkin mielestä kunnossa, joten tämä muodollisuus on nyt hoidossa. Jotain dokumentteja vielä uupui, mutta työnjohtajamme hoitaa ne kuntoon. Ensi viikolla sitten alkavatkin jo perustusten tekeminen. Alla vielä pari kuvaa maatöiden etenemisestä:


Maarakennus T. Haavisto työn touhussa

Meltex Herkules -imeytyskaivo paikoillaan hulevesien kontrollointiin

Kolmannen työpäivän jälkeen oli jo salaojaputket paikoillaan ja sorat tasoitettu