maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sähkösuunnittelupalaveri pidetty

Juuri ennen juhannusta kävimme Ko-din tiloissa sähkösuunnittelupalaverissa vastaavan suunnittelijan ja sähkösuunnittelijan kanssa. Palaverissa oli tarkoitus katsoa pistorasioiden paikat, valaisinten paikat sekä niiden lukumäärät. Lisäksi agendassa oli mahdolliset ledivaloratkaisut, himmentimet, ulkovalaisimet jne. Vaikka valaistussuunnittelu sellaisenaan ei kuulukaan Ko-din toimitussisältöön, saimme kuitenkin hyviä ehdotuksia ja vinkkejä minkälaisia valaistustoteutuksia on yleensä tehty ja todettu toimiviksi.

Meidän osalta yläkerran ja autokatoksen (+ varaston) sähkösuunnittelu saatiin tehtyä nopeasti, mutta alakerran osalta käytimme huomattavan paljon aikaa kaiken säätämiseen kohdilleen (itse asiassa hioimme valaistussuunnitelmia vielä myöhemminkin). Näin jälkiviisaana voisi todeta, että olisi ehkä pitänyt miettiä hieman tarkemmin eri tilojen toimintoja valaistuksen näkökulmasta ennen palaveria. Nyt valaistuspisteiden sekä osittain myös sähkö- ja atk-pistokkeiden paikkoja jouduttiin miettimään lennossa.

Alusta asti oli selvää, että haluaisimme käyttää mahdollisimman paljon epäsuoraa valaistusta, eikä perinteisiä spottivaloja tule taloon lainkaan (liesituulettimen pieniä led-spotteja lukuun ottamatta). Keskustelujen pohjalta päätimme ottaa eteiseen pari matalaprofiilista ledivaloa, jotka toimivat vähän kuin perinteinen plafondi levittäen valon suhteellisen tasaisesti koko tilaan. Ledinauhat tulevat pesuhuoneeseen ja olohuoneeseen kattolistan ja seinän väliin ja keittiöön perinteisesti kaapistojen päälle ja työtasolle. Näihin tulee myös himmennin valon voimakkuuden säätöä varten, pois lukien keittiön ledinauhat.

Yläkerran osalta selvitään hiukan perinteisimmillä ratkaisuilla eli tavallisilla kattovalaisimilla. Sinnekin tulee toki ainakin vaatehuoneiden osalta varaus käyttää liiketunnistimella varustettua valaisinta. Kokemus on nimittäin osoittanut, että niihin jää usein valot palamaan...

Talon ulkopuolisen valaistuksen osalta katsoimme ulkovalaisinten paikat ja tarvittavat lisäpistorasiat esim. toisen auton lämmitystä silmällä pitäen. Takapihalle tulee lisäksi maakaapeli, johon voidaan liittää 3-4 ulkovalaisinta myöhemmin, kun pihaa päästään miettimään tarkemmin. Lisäksi otimme autokatokseen tuiki tarpeelliset liiketunnistinvalaisimet. Tekniseen tilaan lisättiin yksi pistorasia, jotta sinne voi jättää ladattavaksi jotain työkalujen akkuja yms. Varastosta pistorasia löytyykin jo oletuksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti