maanantai 3. marraskuuta 2014

Se oli sitten siinä...

Nimittäin tänään tuli tieto, että Rakennustyö Ko-Ti Oy on asetettu konkurssiin. Kohtalotovereita tässä tilanteessa riittää ja kaikilla meillä on edessämme koko loppuprojektin haltuunotto. Pesänhoitaja sanoo viestissään, ettei konkurssipesä ota hoitaakseen Ko-Ti Oy:n rakennuttaja- tai muita sopimuksia eikä täten jatka keskeneräisiä työkohteita ja että tilaajalla on oikeus sopia töiden jatkamisesta suoraan (ali)urakoitsijoiden kanssa. Yhteistyö Ko-Ti Oy:n kanssa päättyy siis tähän. Hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti...

Seuraavaksi käymme selvittelemässä timpurien ja muurareiden kanssa töiden jatkamisesta. Ilmeisesti Ko-Ti on heillekin palkkoja pystyssä, mutta katsotaan miten hommat saadaan sovittua. Mielelläänhän tässä jatkaisi heidän kanssa työskentelyä, kun tähän asti ollaan kuitenkin jo päästy. Ko-Ti Oy:n omaisuutta ei työmaalla liiemmin enää ole, työporukoilla kun on käytössä omat välineet. Työmaan haltuunotto pitäisi siis olla näiltä osin selvä.

Onni onnettomuudessa tässä on se, että talo on kuitenkin jo näin pitkällä. Autokatoksen ja talon yhden seinän tiiliverhousta ja sisääntulokatoksen vesikatetta lukuunottamatta sisätyöt ovat enää käytännössä jäljellä. Jää mietittäväksi pitääkö tässä ottaa itselle hoidettavaksi enemmän sisätöitä kuin alunperin oli tarkoitus. Positiivista tässä on myös se, että maksuaikataulu vastasi aika hyvin todellisuutta, joten emme ole maksaneet ennakkoa kovinkaan paljoa. Toki monia pienempiä työvaiheita vielä puuttuu, joita ei ole maksuaikatauluun erikseen eritelty vaan ne on leivottu mukaan isompiin työvaiheisiin. Osittain nämä varmasti koituvat meidän tappioksemme.

Näin jälkikäteen ajateltuna hieman pystyi jo pari viikkoa sitten haistamaan palaneen käryä, kun viesteihin vastailu tyssäsi käytännössä kokonaan ja tilauksia ei hoidettu. Myöskään tarjouksia lisätilauksista ei tehty, joten silloin on pakko olla jotain todella pahasti pielessä...

maanantai 13. lokakuuta 2014

Takka paikoillaan, ulkoverhoustyöt aloitettu ja sauna paneloitu

Takka valmishormeineen saatiin yhdessä päivässä asennettua paikoilleen. Takka on Valmistulen paketti, johon kuuluu Tulikiven Viola-niminen takka ja OnPiippu-valmishormi. Hormi nostettiin kokonaisena paikoilleen, joten siinä ei kovinkaan kauaa mennyt. Itse takka pysäköitiin oikealle paikallaan ja tehtiin liitokset. Tämän jälkeen takka olikin suoraan käyttövalmis. Ainoa miinus oli se, että toimituksen mukana tuli väärän värinen piipunhattu, joka saadaan sitten jälkitoimituksena jossain välissä.

Viikon lopulla tontiltamme kuskattiin noin puolitoista tonnia jätettä jäteasemalle, jotta tilaa saatiin seuraavan maanantain tiilikuormalle. Tilalle saatiin painossa mitattuna "hieman" enemmän tavaraa eli lähes 42 tonnia. Tiiliä tuli yhteensä reilut 10 000 kappaletta ja muurauslaastisäkkejä á 1000kg 12 kappaletta. Siinähän sitä on muurareille urakkaa kerrakseen.
Tiiliverhoustoimitus odottelee muurareitaMuurarit ovat päässeet jo hyvään alkuun
Työ on edennyt hyvin, viikossa saatiin kaksi ulkoseinää muurattua noin puoleen väliin asti. Pienoisia ongelmia aiheutti julkisivun ilma-aukon paikka, joka osui keskelle tehosteena käytettävän holkkatiiliosuuden ja normaaliseinän saumakohtaa. Sain timpureilta IV-kaverin yhteystiedot, joka lupasi tulla käymään heti huomenna eli torstaina. "Huominen" tarkoitti tässä tapauksessa seuraavan viikon maanantaita. Muurarit kertoivat aamulla, etteivät kovin kauaa enää voineet odotella, joten aika täpärälle meni, mutta saatiin siirto sentään tehtyä lopulta. Tosin nyt siirretiin vain ulkoseinän aukko, eikä itse putkia. Niiden muutostyöt ovat vielä edessä joskus myöhemmin...

Talon sisäpuolella on saatu asennettua saunaan paneelit ja lauteet ovat käytännöllisesti katsoen valmiit. Pesuhuoneenkin katto on jo paneloitu. Saunaan valittiin haapapaneelit ja mustaksi sasutut haapalauteet. Saunan ja pesuhuoneen kattoon tuli mustaksi sasuttu kuusipaneeli. Värimaailma seuraa pesuhuoneeseen ajateltujen laattojen värejä (seinät valkoiset ja lattia musta). Laudemalliksi vaihdettiin viime hetkellä perinteinen suora laude. Alkuperäinen L-malli ei mielestämme tuonut mitään lisäarvoa, päinvastoin. Emme myöskään halunneet niin isoa saunaa, että U-mallia tai vastakkain olevia lauteita olisi edes kannattanut miettiä.

Sauna paneloitu ja lauteetkin lähes valmiit.Panelointien lisäksi autokatoksen (+varaston) ulkoseinien ulkoverhouspaneelit saatu asennettua

lauantai 11. lokakuuta 2014

Oma asunto myyntiin

Tässä vaiheessa oli viimeistään aika laittaa oma asunto myyntiin, jotta kaupat saataisiin tehtyä ennen muuttoa uuteen taloon. Emme siis halunneet siirtyä vuokralle rakentamisen ajaksi, vaan sovimme pankin kanssa suunnilleen asunnon arvoa vastaavasta bullet-lainasta, josta siis maksettaisiin vain korot lainasumman erääntyessä kerralla noin vuoden kuluttua ensimmäisestä nostosta. Laskin, että tämä tulee nykyisellä korkotasolla edullisemmaksi kuin vuokralla asuminen, eikä se (vuokralla asuminen) muutenkaan pahemmin houkuttanut.

Haimme perspektiiviä alueen hintatasoon kutsumalla pari välittäjää kotikäynnille ja suhteellisen yhtenäisiähän summat asunnon arvosta olivat. Välityspalkkiot vaan lohkaisevat kohtuullisen (kohtuuttoman?) suuren osan myyntihinnasta, joten päätimme lähteä myymään asuntoa itse. Sinänsä asuntomme pitäisi olla helppo myydä: suhteellisen uusi, ei isoja remontteja odotettavissa ja vastaavia kohteita ei alueella ole myynnissä ensimmäistäkään tällä hetkellä. Se on varmasti totta, että välittäjän kautta hintataso saattaa nousta korkeammalle kuin itse myydessä, mutta en usko että ihan välityspalkkion verran kuitenkaan. Aika ei tietenkään ole kaikista otollisin asunnon myymiselle, mutta pitää uskoa siihen, ettei ihan polkumyynniksi sentään mene. Saa nähdä miten tässä käy... :)

tiistai 16. syyskuuta 2014

57% valmis

Valmiusastetodistus sen kertoo: talo on 57 prosenttisesti valmis! Edelliseen päivitykseen verrattuna sähköpiuhat ovat suunnilleen kaikki vedettynä, ikkunat ovat paikoillaan ja taloa on muutenkin tilkitty sen verran, että taloa voidaan hiljalleen lämmittää ja eritoten kuivatella lattioita. Ulkonakin alkaa olla öisin sen verran kylmä, että talo piti saada lämpöiseksi.

Välipohjan koolaukset paikoillaan ja sisäseinien levytys aloitettuViikon päästä ikkunat saapuivat tontille
Viikon loppuun mennessä ikkunat on saatu paikoilleen ja oviaukot tilkitty, jotta lämpö pysyy sisällä. Sähköpiuhat rasioineen ovat alakerrankin osalta suunnilleen jo paikoillaanIkkunat ovat myös yläkerran osalta paikoillaan

lauantai 13. syyskuuta 2014

Reunakiveyksen madaltaminen

Se, että tonttimme oli jo toiseen kertaan tonttiarvonnassa on tuonut hyötyjä, mutta myös erinäisiä lisämurheita. Huomattaviin etuihin lukeutuu se, ettei tontin lohkomiskustannuksia tarvinnut enää maksaa eli säästimme noin tuhat euroa. Haittoihin voinee huoletta lukea sen, että tontillemme on aikoinaan muiden rakennustöiden yhteydessä kipattu kaikenlaista roinaa. Puiden kantoja jouduttiin esimerkiksi kaivamaan aiottua syvemmältä, jolloin täyttöihin meni varmasti ainakin lohkomiskustannuksissa säästämämme verran enemmän rahaa.

Toinen murhetta aiheuttanut asia oli rotvallin eli reunakiveyksen madaltaminen tontin sisääntuloväylän kohdalla. Kun reunakiveyksiä aikoinaan asennettiin alueen muille tonteille, jätettiin meidän tontin osalta madallus tekemättä naapurin ihmettelyistä huolimatta saatesanoilla "saa sen helposti myöhemminkin tehtyä". Kuulemma tämä on ihan yleinen käytäntö eli mikäli sisääntuloväylän paikkaa ei varmuudella tiedetä, madallus jätetään tekemättä. Näin ollen maksu sen tekemisestä lankesi täysin meille. Alueen muut madallukset tehtiin yleisten katutöiden yhteydessä korvauksetta, joten vähän epäreilultahan tämä tuntui.

Soittelin kaupungille kysyen oikeata toimintatapaa madalluksen tekemiseen, mutta melkoinen soittorumba siitä tuli. Aina ohjattiin eteenpäin ja kuuluisa tilaaja-tuottaja-malli näytti aiheuttavan sen, ettei toinen yksikkö ei oikein tiennyt mitä toinen yksikkö teki. Lopulta sain selville että ensin pitää anoa lupaa katutöihin ja luvan saatuaan tontin omistaja voi omalla kustannuksellaan hommata pätevät tekijät tekemään madalluksen. Kaupunki tarjoaa tottakai omaa työvoimaansa muutostöiden tekemiseen, mutta siihen käy sentään ulkopuolinenkin urakoitsija.

Pyysin tämän jälkeen tarjouksia sekä kaupungilta, että yksityisiltä toimijoilta. Kaupungin infrapuolen arviohinta oli yllätyksekseni vain noin puolet yksityisten maanrakennusfirmojen antamista tarjouksista. Harmi vain, että kaupungin työporukat olivat täystyöllistettyjä ensi kevääseen asti. Viereisellä kadulla olisi juuri sopivasti työskentellyt porukkakin tekemässä reunakiviasennuksia kaikkine työvälineineen kaupungin tilaamana, mutta ei auttanut. Lopulta sain heidän kanssaan sovittua asian suoraan ilman välikäsiä. He lupautuivat tekemään ylitöinä tuon suhteellisen pienen homman, eikä kustannuskaan noussut lopulta liian korkeaksi, joten näiltä osin loppu hyvin kaikki hyvin...

lauantai 6. syyskuuta 2014

Katto ja väliseiniä paikoilleen

Taas on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Antaa kuvien jälleen kertoa kuinka hommat ovat edenneet:

Kovasti odotetut kattotiilet saapuivat tontilleIV-putkitukset tehty alakerran osalta jo lähes valmiiksi
Parin päivän jälkeen autokatos (+varasto) oli saanut lopullisen katon päänsä päälleYläkerran väliseinät alkavat hahmottua
Ruuhkaa tontilla; yksi kuorma-auto jonottaa vielä vuoroaan kuvan ulkopuolella
Yläkerran osalta väliseinien rungot ovat pystyssä ja sähköpiuhatkin ovat jo paikoillaanVälipohjaan asennetaan ilmansulkupaperia
Hyvien edistysaskeleiden jälkeen olikin aika ottaa hieman takapakkia, sillä vettä ei yrityksistä huolimatta sisälle taloon tullut. Vesimittari oli asennettu jo aikaisemmin ja kaiken piti olla kunnossa. Tampereen Vesi tuli tutkimaan mikä mahtaa olla vikana ja aloitti kaivamaan tontin rajalle kuoppaa löytääkseen taloon menevän vesijohdon. Yksinkertaiselta kuulostava homma, mutta johtoa ei vaan meinannut löytyä. Kaivantoa suurennettiin joka puolelta, mutta johto vaan pysyi piilossa. Samalla perustusten alta alkoi soraa valumaan kuoppaan ja routaeristeet saivat kyytiä.

Kun johdon paikka ei ollut ihan varmuudella tiedossa, revittiin katua auki sen verran, että päästiin seuraamaan vesijohtoa sen alkupisteestä lähtien ja tarkistamaan sen linjaus. Sieltähän se lopulta löytyi parin päivän kaivamisen jälkeen kolmen metrin syvyydestä ja samalla löydettiin myös syy veden puuttumiseen: haljennut putkiliitos. Saatiin se kuoppakin lopulta umpeen korjausten jälkeen, eikä talokaan sentään alaspäin mitattavasti vajonnut... :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lattiavalut tehty ja villat seinissä

Vesikatteen asennukseen ei päästykään ihan vielä, sillä ilmeisesti materiaalitilauksen vastaanottaja olikin lomalla. Ko-ti kuitenkin lähetti materiaaleista laskun, jonka eräpäivä siirrettiin ystävällisesti huomautuksen jälkeen odottamaan toimituksen realisoitumista. Toimitusta lupailtiin ensi viikolle.

Mutta ei hätää, sillä talossa on riittänyt muitakin työvaiheita, joita on voitu tehdä odotellessa.. :) Alla kuvina taas parin edellisen viikon tapahtumat tiivistettynä:

Lattiavalun valmistelut aloitettu: routaeristeiden asennus eteneeVesi- ja viemäriputkia upotettu eristeeseen
Yläkerran lattiaan asennettu OSB-levyt harvalaudoituksen päälleRaudoitusten ja lattialämmitysputkien jälkeen olikin aika tehdä lattiavalu. Myös seinät on saatu villoitettua
Yläkerrankin osalta villat ovat paikoillaan ja lattian kipsivalu on saatu tehtyä

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Seinien levytystä

Aluskatteen asennuksen jälkeen aloitettiin seinien levytys. Eipä tähänkään kauaa mennyt nimittäin viikossa saatiin kaikki tuulensuojalevyt paikoilleen. Samalla on tehty autokatoksen runkoa ja sekin saatiin levytettyä hieman itse talon levytyksen jälkeen. Tästä jatketaan ilmeisesti vesikatteen asennukseen ja lattiavalukin tapahtunee lähiviikkoina.

Seinien levytys on parin päivän jälkeen jo hyvällä mallillaViikon aherruksen jälkeen kaikki levyt on saatu paikoilleen ja valokatteenkin runko on jo pystyssä
Samaan aikaan aloitettiin autokatoksen (+varaston) rungon pystytysViikon päästä katoksenkin aluskate on asennettu ja seinät levytetty

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Rungon pystytystä

Pienen odottelun jälkeen tontilla on taas päästy työn touhuun ja joka päivä tapahtuu edistystä. Alla kuvina tärkeimmät edistysaskeleet viimeisimpien viikkojen osalta.

Rungon pystytys aloitettu eli alajuoksut bitumikermeineen asennettu paikoilleenParin päivän saldo
Nyt alkaa jo toinenkin kerros hahmottuaKattotuolit asennettu paikoilleen. Ikkunoiden ja ovien paikatkin ovat jo osittain nähtävissä
Aluskatekin on saatu reilun viikon jälkeen käytännössä paikoilleen

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tontille sähköt

Sähköt piti saada tontille kesäkuun loppupuolella maatöiden valmistuttua, joten suuntasin Tampereen sähkölaitoksen sivuille etsimään liittymislomaketta. Rakentajan infopaketissa neuvottiin ottamaan rakentamisen alkuun tarvittaessa väliaikainen liittymä ja siihen ulkokäyttöön soveltuva sähkökeskus. Lisäksi pitäisi rakentaa laudoista ohjeiden mukaisesti yksinkertainen teline, johon sähkökeskus ripustetaan. Ko-ti myös suosittelee tätä tapaa. Kustannukset esimerkiksi 3 kuukauden väliaikaisliittymästä nousevat sähkölaitoksen kautta otettuna vähintään 440 euroon ja Ko-din kautta otettuna jo päälle 600 euroon. Tuntuvat kovilta summilta väliaikaisesta liittymästä.

Lueskelin nettiä ja aloin miettimään olisiko mahdollista käyttää heti lopullista sähkökeskusta. Soittelin sähkölaitokselle ja sieltä kertoivat, että nykyaikana monet siirtyvätkin suoraan lopulliseen liittymään ja useat talotoimittajatkin tätä tapaa suosivat. Kuulosti siis hyvältä vaihtoehdolta. Kyselin Ko-din kantaa asiaan ja vaikka he pääosin käyttävätkin väliaikaisia keskuksia (ilmeisesti rakentajille helpompaa), on heidänkin puolesta mahdollista sijoittaa lopullinen sähkökeskus talon sisään suurin piirtein lopulliseen paikkaansa. Se tarvitsee alussa luonnollisesti oman telineensä kuten väliaikainenkin keskus, mutta se vain pitää suojata paremmin. Ilmeisesti tähän riittää, että lisää telineeseen jonkinlaisen lipan ja peittää vielä pressulla, jotta keskus pysyy kuivana sateenkin sattuessa.

Tampereen sähkölaitoksen ohje työmaakeskuksen telineen tekemiseen
Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen. Kävin hakemassa lähistöllä olevalta viime vuoden tonttihaussa olleelta alueelta sopivan trukkilavan ja jotain ylijäämälautoja. Siellä olikin röykkiöittäin rakennustyömailta ylijääneitä lavoja ja lautoja. Kuulemma olisi saanut kernaasti viedä vaikka koko kasan, mutta tällä kertaa riitti pienempikin määrä.. :)

Ohjeiden mukainen työmaakeskusteline, jossa lisänä vanerinen lippa ja pressu sadesuojanaSähkökaappi asennettuna väliaikaiseen telineeseen. Toinen pressu odottaa vielä kiinnittämistä alaosaan suojaamaan paremmin sateelta.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sähkösuunnittelupalaveri pidetty

Juuri ennen juhannusta kävimme Ko-din tiloissa sähkösuunnittelupalaverissa vastaavan suunnittelijan ja sähkösuunnittelijan kanssa. Palaverissa oli tarkoitus katsoa pistorasioiden paikat, valaisinten paikat sekä niiden lukumäärät. Lisäksi agendassa oli mahdolliset ledivaloratkaisut, himmentimet, ulkovalaisimet jne. Vaikka valaistussuunnittelu sellaisenaan ei kuulukaan Ko-din toimitussisältöön, saimme kuitenkin hyviä ehdotuksia ja vinkkejä minkälaisia valaistustoteutuksia on yleensä tehty ja todettu toimiviksi.

Meidän osalta yläkerran ja autokatoksen (+ varaston) sähkösuunnittelu saatiin tehtyä nopeasti, mutta alakerran osalta käytimme huomattavan paljon aikaa kaiken säätämiseen kohdilleen (itse asiassa hioimme valaistussuunnitelmia vielä myöhemminkin). Näin jälkiviisaana voisi todeta, että olisi ehkä pitänyt miettiä hieman tarkemmin eri tilojen toimintoja valaistuksen näkökulmasta ennen palaveria. Nyt valaistuspisteiden sekä osittain myös sähkö- ja atk-pistokkeiden paikkoja jouduttiin miettimään lennossa.

Alusta asti oli selvää, että haluaisimme käyttää mahdollisimman paljon epäsuoraa valaistusta, eikä perinteisiä spottivaloja tule taloon lainkaan (liesituulettimen pieniä led-spotteja lukuun ottamatta). Keskustelujen pohjalta päätimme ottaa eteiseen pari matalaprofiilista ledivaloa, jotka toimivat vähän kuin perinteinen plafondi levittäen valon suhteellisen tasaisesti koko tilaan. Ledinauhat tulevat pesuhuoneeseen ja olohuoneeseen kattolistan ja seinän väliin ja keittiöön perinteisesti kaapistojen päälle ja työtasolle. Näihin tulee myös himmennin valon voimakkuuden säätöä varten, pois lukien keittiön ledinauhat.

Yläkerran osalta selvitään hiukan perinteisimmillä ratkaisuilla eli tavallisilla kattovalaisimilla. Sinnekin tulee toki ainakin vaatehuoneiden osalta varaus käyttää liiketunnistimella varustettua valaisinta. Kokemus on nimittäin osoittanut, että niihin jää usein valot palamaan...

Talon ulkopuolisen valaistuksen osalta katsoimme ulkovalaisinten paikat ja tarvittavat lisäpistorasiat esim. toisen auton lämmitystä silmällä pitäen. Takapihalle tulee lisäksi maakaapeli, johon voidaan liittää 3-4 ulkovalaisinta myöhemmin, kun pihaa päästään miettimään tarkemmin. Lisäksi otimme autokatokseen tuiki tarpeelliset liiketunnistinvalaisimet. Tekniseen tilaan lisättiin yksi pistorasia, jotta sinne voi jättää ladattavaksi jotain työkalujen akkuja yms. Varastosta pistorasia löytyykin jo oletuksena.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Täytöt tehty ja liittymät tilattu

Kaikki ulkopuoliset ja sisäpuoliset täytöt on saatu nyt tehtyä. Kaikki liittymäputketkin ovat valmiina kaukolämpöä lukuun ottamatta. Kaukolämmön nousukulmia joudutaan vielä odottamaan, mutta muuten kaikki on kytkentää vaille valmiita. Sopimukset on kuitenkin jo solmittu veden, sähkön ja kaukolämmön osalta. Tästä jatketaan sitten itse rungon pystytykseen.

Ulkopuoliset täytöt suunnilleen tehtySisäpuoliset täytötkin tehty ja sorat tasoitettu

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Taloon perustukset

Rakennustyön etenemisen seuraaminen näin alussa on helppoa, sillä joka päivä tapahtuu jotain ulkoisesti selvästi havaittavaa. Viikon alussa tontille kärrättiin valumuotit, ja seuraavana päivänä olikin jo anturat ja sokkeli valettu. Samalla oli valettu myös terassien pilarien anturat. Vuorokauden kuivumisen jälkeen pääsikin jo ihailemaan lopputulosta.


Perustusten raudoitukset paikoillaan

Valu tehty

Valun kuivumista odotellessa

Sisääntulokatoksen pilarien anturat valettu muotteihin

Perustava poistamassa vuorokauden kuivumisajan jälkeen valumuotteja perustusten ympäriltä

Sileätä sokkelipintaa nähtävillä
Valumuottien väliin jääneissä raoissa oli parissa kohtaa hieman epätasaisuuksia, mutta muuten sokkelipinnan jälki oli ensiluokkaista. Talon perustusten jälkeen valut tehtiin samalla vauhdilla myös autokatokselle.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Maatyöt alkoivat vihdoin

Nyt vihdoin tapahtui jotain konkreettista, sillä maatyöt aloitettiin tämän viikon alussa. Parin päivän jälkeen alussa kaivettu tontin kokoinen kuoppa on käytännössä täytetty ja homma on muutenkin käynyt melko rivakasti. Tontilla oli isohko kivi, joka jätettiin kuitenkin paikoilleen sorapatjan alle. Mitään kovin yllättävää ei tontilta ole vastaan tullut, joten siinä mielessä mennään suunnitelmien mukaan. Sen kuitenkin arvasi, että alueen ainoaa rakentamatonta tonttia on käytetty jos jonkinlaisena "kaatopaikkana" eli esim. kantoja löytyi vielä melko syvältä. Urakkarajojen (jotka nyt eivät mihinkään riitä) ylittävistä ylimääräisistä täytöistä tulee siis lisäkustannuksia ja jää nähtäväksi kuinka paljon budjetti tässä kohdassa paukkuu yli. Lisätäyttöihin oltiin toki varauduttu, mutta totuuttahan ei tiedä ennen kuin maata aletaan kunnolla kaivamaan...

Maatyöt aloitettiin tasan viikko alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, mutta suunnilleen kuitenkin aikataulussa. Saa nähdä miten projisoitu muuttopäivä tammikuussa sitten joustaa todellisuudessa. Aloituskokouksen yhteydessä väläyteltiin jopa muuttoa ennen joulua, mikä kyllä kelpaisi meille.. :)

Aloituskokous pidettiin siis suunnilleen maatöiden aloituksen yhteydessä ja samalla pidettiin myös pikainen pohjakatselmus. Kaikki oli kaupungin tarkastusinsinöörinkin mielestä kunnossa, joten tämä muodollisuus on nyt hoidossa. Jotain dokumentteja vielä uupui, mutta työnjohtajamme hoitaa ne kuntoon. Ensi viikolla sitten alkavatkin jo perustusten tekeminen. Alla vielä pari kuvaa maatöiden etenemisestä:


Maarakennus T. Haavisto työn touhussa

Meltex Herkules -imeytyskaivo paikoillaan hulevesien kontrollointiin

Kolmannen työpäivän jälkeen oli jo salaojaputket paikoillaan ja sorat tasoitettu

maanantai 19. toukokuuta 2014

Rakennuslupa saatu!

Tänään oli postissa saapunut (myönnetty) rakennuslupa, joten homma nytkähti pitkällisen odottelun jälkeen eteenpäin. Tärkein paperi, eli rakennusvalvonnan maksulappu oli tietenkin ensimmäisenä pinossa.. :) Tästä sitten jatkamme kohti konkreettisia toimia eli maatöitä, kunhan kaikki on suunnitelmien ja aikataulujen osalta kunnossa. Aloituskokousta tontilla ollaan järjestelemässä reilun viikon päähän riippuen kaikkien osallisten aikatauluista. Kokoukseen tarvitaan vähintään vastaava työnjohtaja, rakennuttajan edustaja sekä rakennustarkastaja. Pyysin myös oman valvojamme mukaan, jotta pysymme kaikki kartalla.

Samoihin aikoihin Ko-ti toimitti meille talon LVI- ja rakennesuunnitelmat. Katsoin suunnitelmat läpi ja kävin näyttämässä suunnitelmat myös meidän valvojalle. Lähetin lopulta vastaavalle suunnittelijalle pari huomiota/tarkennustoivetta, mutta kokonaisuudessaan suunnitelmista ei löytynyt mainittavampaa huomautettavaa. Näiltä osin kaikki pitäisi olla siis kunnossa.

Odotellessamme rakennuslupaa meidän piti vielä hieman muuttaa alakerran pohjaratkaisua, sillä kaupungille ei käynytkään alkuperäinen pohja, jossa tekninen tila oli asuintiloissa teknisenä nurkkauksena. Ymmärrettävää toki, pitäähän sinne olla kuitenkin pääsy 24/7 mahdollisia huoltotoimenpiteitä varten ja kaukolämpölaitteisto aiheuttaa turvallisuusriskin asennettaessa suoraan asuintiloihin. Lisäksi laitteiden mahduttamisen kannalta olisi tullut joka tapauksessa ongelmia. Jouduimme siis luopumaan alkuperäisissä piirustuksissa olleesta pukuhuoneesta, mutta toisaalta saimme nyt isomman pesuhuoneen ja vessan. Alla lopulliset pohjapiirustukset kodistamme:

Alakerran pohjaYläkerran pohja

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kodinkonepaketista

Sopimuksen mukana meille tuli AEG:n rosteripintainen kodinkonepaketti, joka sisältää jääkaapin ja pakastimen, integroidun uunin ja induktiotason sekä astianpesukoneen. Aloin vasta hiljattain katselemaan sopimuksessa olevien koneiden ominaisuuksia ja nehän ovat (tietysti) malliston edullisimmasta päästä. Astetta paremmat koneet olisivat maksaneet mielestäni kohtuuttomasti, joten jätimme sitten koko AEG-paketin pois eli kodinkoneet jäivät itse hankittavaksemme. Lisäksi päätimme jättää nykyisen (suhteellisen uuden) astianpesukoneen käyttöömme eli se pitää sitten muuttoa tehdessä muistaa ottaa mukaan myös.

Pyysin kyllä Puustellin kautta tarjouksen integroidusta mikroaaltouunista, jonka hinta näyttäisi yllätyksekseni suhteellisen kilpailukykyiseltä verrattuna mihinkään suomalaiseen verkko-tai kivijalkakauppaan. Toki pakettialennuksilla saanee eroa pienennettyä, mutta täytyy palata näihin ostoksiin joskus lähempänä muuttopäivää. Tosin täytyy kyllä sanoa, että ostin jo induktiolieden (saman mallin kuin alkuperäisessä paketissa) varastoon, kun sattui niin hyvä tarjous eteen.. :)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiintokalusteiden suunnittelu

Meidät kutsuttiin kalustesuunnittelupalaveriin maaliskuussa Puustellin tiloihin, jotka ovat kätevästi samassa paikassa kuin Ko-din toimistokin. Ensimmäisessä palaverissa saimme käytyä reilussa parissa tunnissa wc:eiden, kodinhoitohuoneen, eteisen sekä alustavasti myös keittiön kalusteet läpi. Keittiö tarvitsi ihan dedikoidun palaverin hieman myöhemmin ja muutoksia tehtiin sen jälkeenkin vielä sähköpostin välityksellä. Paikoin muutosten hintavaikutuksia piti hieman odotella, mutta onneksi tällä nyt ei niin kiire ollut.

Keittiö oli kyllä kaikista haastellisin osakokonaisuus; muut kalusteet saatiin hiottua kohdilleen hyvin nopeasti, mutta keittiötä ei. Vaikean prosessista teki muun muassa se seikka, että keittiö oli U:n muotoinen ja lisäksi siinä oli niemeke (kuulemma tarkoittaa samaa kuin saareke sillä erotuksella, että saareke on irrallaan muista keittiökalusteista, niemeke taas ei). Täten kulmia oli maksimimäärä eli kolme. Yritimme keksiä miten kulmien määrä saataisiin järkevästi minimoitua, koska niiden hyötykäyttö on tunnetusti vaikeaa. Yhdelle kulmakaapille löytää kyllä hyvin käyttöä, mutta entäs kolmelle...?

Piirrätimme Puustellin edustajalla monia eri variaatioita, mutta ottaen huomioon ikkunoiden ja vesipisteiden paikat ja yleensäkin kalusteiden dimensiot päädyimme lopulta lähtöpisteeseen eli kolmeen kulmaan. Yläkaappien osalta kulmat saatiin silti eliminoitua, joten jotain positiivista sentään.. :) Noh, eiköhän kaikille kulmakaapeille toivottavasti joku käyttötarkoitus lopulta keksitä. Yksi seinä muutettiin siten, että siihen tuli kylmäkoneiden vierelle uunikaappi (integroitu mikro ja uuni) ja loputkin seinästä muutettiin kaapeiksi ilman tasoa. Lisäksi laatikostoja lisättiin verrattuna alkuperäiseen suunnitelmaan. Laatikostoja ei kuulemma ole koskaan liikaa ja onhan ne hyödynnettävissä moneen eri tarkoitukseen paremmin kuin syvät alakaapit. Yläkaapit sijoitettiin vain kaappiseinämän vastakkaiselle seinustalle jättäen keskimmäinen seinä täysin ilman ala -ja yläkaappeja (pl. kulmakaapit).

Värien osalta oli alusta asti selvää, että pääväri olisi valkoinen, ovet olisivat pääsääntöisesti korkeakiiltoista valkoista ja tehostevärinä olisi musta. Kaappiseinämä päätettiin muuttaa kuitenkin kokonaan mustaksi, jotta keittiöön tulisi värien puolesta hyvä kontrasti. Tason väriä vaihdettiin pariin otteeseen, mutta ainakin tällä hetkellä se on suunniteltu valkoiseksi mustalla reunanauhalla. Nauhan ohella musta antrasiittiallas ja induktiotaso tuovat lisää ryhtiä ja kontrastia muuten valkoiseen yleisilmeeseen.

Yläkaapit tulevat ilman vetimiä ja avaaminen tapahtuu kaapin pohjalevyn ja oven välisestä raosta. Muihin kaappeihin ja laatikostoihin tulevat vetimet normaalisti. Alla pari luonnoskuvaa tulevasta keittiöstämme. Eiköhän siitä lopulta nyt tullut tyylikäs ja toimiva kokonaisuus meidän tarpeisiimme.

Luonnoskuva keittiöstä, yleiskuva

Luonnoskuva keittiöstä, kaappiseinämä kodinkoneineen